Huovisen romaani oli upea kuvaus sodan jälkeisen Suomen ihmisistä metsätöissä ja vähän muuallakin. Savotalle pääsi, jos oli riuska otteissaan ja tunnettu hyvästä työmoraalistaan. Savotalla oli siis työtä pelkäämätöntä porukkaa, vaikka vähät vapaa-ajat otettiinkin rennosti.
Romaanin päähenkilö on sodassa päähän haavoittunut veteraani, jolle tuo sotavamma on kirous. Vamman myötä hänen persoonallisuus muuttui ja työtovereidensa mukaan päähenkilöstä tuli älyllisesti vajaa, mutta kuitenkin sympaattinen mies, joka halusi kaikille pelkästään hyviä asioita.
Romaani on kertomus sodan jälkeisen Suomen metsätyömiehistä ja ehkä myös työnteosta ja savottaelämän ankaruudesta mutta myös savottakämppien elämänmenosta. Yksi näkökulma romaanissa on erilaisuus ja sen sietäminen. Huovinen kuvaa mainiosti miten erilaiseen mieheen suhtaudutaan tuon ajan Suomessa. Toiset pyrkivät käyttämään hyväksi ja toiset ymmärtävät ja suvaitsevat lähes täysin tasa-arvoiseksi. Sodan jälkeisessä Suomessa erilaisuus oli suomalaisen erilaisuutta ja erilaisuus ymmärrettiin ja suvaittiin aivan hyvin, kun erilainen ihminen oli haavoittunut sodassa ja oli sotavammansa vuoksi sellainen kuin oli. Tämän päivän Suomessa erilaisuus on hyvin monimuotoista, mutta suvaitsevaisuus ei ole yhtään lisääntynyt. Melkeinpä päinvastoin. Suvaitsevaisuus on kansakunnan ominaisarvo, jota tulisi pyrkiä kaikintavoin edistämään. Me ihmiset kun emme ole samanlaisia.
Koirankynnenleikkaaja on mielestäni Huovisen parhaita teoksia. Koko Huovisen tuotantoa en ole lukenut, mutta niistä mitkä olen, niin tämä kosketti kaikein eniten ja romaani sopi varsin hyvin omaan mielenlaatuun ja maisemaan. Tuo sodan jälkeinen Suomi oli hyvin elinvoimainen ja eteenpäin pyrkivä. Niin romaanin kuvauksissa kuin suomalaisessa työmoraalissa oli työtäpelkäämätön asenne ja Suomea kehitettiin suurella innolla ja sotakorvausten velanmaksun hengessä. Kaikki velat maksetaan vaikka moni siinä hommassa uupuukin, mutta periksi ei anneta.
Romaanissa on myös noin kolmen sivun mittainen kuvaus koiran elämästä. Se on todella piristävä yksityiskohta teoksessa. Huovinen on tarkaan katsonut miten koira käyttäytyy ja miten tämä käyttäytyminen ihmiselle ilmaantuu. Huovinen osaa erittäin tarkasti kertoa koiran elämää ja vaikka koira paljon vaistonvaraisesti toimiikin, niin niin koiran elämän personointi on hyvin onnistunut, eikä ole vaikea kuvitella, että juuri Huovisen kirjoittamalla tavalla koira voisi ajatella ja toimia. Mielestäni tämä on kirjassa huippukohta, joka ansaitsee huomiota erityisesti.
Kirja kannattaa lukea ja teoksen lopussa koirankynnen leikkaaminenkin on inhimillinen tapahtuma suruineen ja iloineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti