Pahkeinen - Arkiston aarteita 1982-2006

Pahkeinen - Zum Teufel, 2009

Pahkeinen (Zum Teufel, 2009) on tuttu sarjakuvahahmo Pahkasian ja kaupunkilehti Tamperelaisen sivuilta. Sarjakuvapiirtäjä ja graafikko Heikki-Pekka Miettinen on luonut Pahkeisesta legendaarisen hahmon, jonka synkkä olomuoto on vain pintaa. Sisällä asuu lisäksi tarkkanäköinen havainnoitsija, jolle sarkastinen ihmistuntemus on kuin kirsikka mansikkakakun päällä.

Pahkeinen on tunnetusti intellektuelli ja viisauden airut tässä meidän yhä hullummaksi muuttuvassa maailmassa. Ajoittain masennus ja alakulo valtaavat Pahkeisen, mutta se on voima, joka tuo hänen älynsä esiin. Pahkeisen yhteiskunnallisesti kriittinen asenne auttaa meitä tavallisia pulliaisia huomaamaan, kuinka joitakin on siunattu älynlahjoilla ja oivallisella käsityskyvyllä. Me tavalliset ruisleivänpurijat emme ymmärrä katsoa maailmaa samoin kuin Pahkeinen sen tekee. Me ajattelemme itsestämme liikoja, mutta todellisuudessa näiden maanhiljaisten älykkyys on juuri se mitä meidän kaikkien pitäisi tavoitella. Pahkeinen onkin filosofinen yhteiskunta-analyytikko siinä missä hänen koiransa Holopainen on baaritiskien pyyheliina. Molemmat hahmot imevät vaikutteita ympäristöstään ja saavat siitä nautinnon.

Tämä Arkistojen aarteita sarjakuvakirja sisältää huumoria ja sarkasmia, meidän keskiluokkaisten ihmisten tavasta elää ja ymmärtää maailmaa. Kirjan sivuilta saamme tutustua Pahkeisen maailmaan ja opimme, millaista on elää pahkeisena yhteiskunnassa, joka näyttäytyy aina vain oudolmalta, mitä enemmän opimme tuntemaan Pahkeisen ajattelua.

Pahkeinen on rakastettava olento. Leonard Cohenin ulkomuodon omaavana hahmona häneen voisi moni nainen tuntea äidillistä hellyyttä, mutta Pahkeisen maailmaan naiset eivät kuulu. Hän on oman tiensä kulkija ja koiransa Holopaisen kanssa heidän molempien maailman menisi täysin sekaisin, jos nainen tulisi häsläämään ja sotkemaan kuviot. Pahkeinen ei ole sinkku samalla tavoin, kuin tämän päivän modernit kaupunkisinkut ovat. Pahkeisella ei vain ole tilaa naisille hänen omassa maailmassaan. Elämässä on tarpeeksi, kun itsensä kanssa tulee toimeen tässä kummassa mailmassa.

Mustanaamio - vuoden 1966-1967 lehdet

Mustanaamio - 2011

Mustanaamion kokoomateoksessa (Egmont-kustannus, 2011) on kiintoisaa Suomen sarjakuvahistoriaa tarjolla. Tässä kirjassa on kahden ensimmäisen vuoden Suomessa ilmestyneen Mustanaamio-lehden sarjakuvat. Kokoomateos tuo julkaistut sarjakuvat sellaisina, kuin ne olivat ilmestyessään. Ruotsin kielestä käännettyinä ja osin ontuvine käännöksineen ja virheineen.

Kirjan ensimmäinen tarina kertoo meidän nykyisen Mustanaamion syntymisestä ja nuoruusvuosista. Mustanaamio onkin tässä sarjassa hyvin ihmisläheinen ja tunteileva sankari. Hänen isänsä ja äitinsä laittaa hänet Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja oppimaan länsimaisia tapoja, ja tunteileva nuorimies ei voi kuin ikävöidä viidakkoa sekä isää ja äitiään.

Nykyisen 21. Mustanaamion lapsuus oli auvoisaa aikaa. Hän varttui voimassa ja viisaudessa, opetellen viidakossa selviytymisen taitoja. Hän oli jo nuorena taitava kulkija viidakossa. Nämä viidakossa opitut taidot aluksi tuottivat ongelmia, kun hän aloitti koulunkäyntinsä Yhdysvalloissa. Mustanaamio, jonka nimi on Kip, aloitti pienessä Harrisonin yliopistossa, vaikka kaikki suuret ja kalliit yliopistot halusivat hänet opiskelijakseen, koska hän oli täysin ylivoimainen kaikissa urheilulajeissa, mihin vain osallistui.

Amerikkalainen jalkapallo, baseball, aitajuoksu, seiväshyppy ja kaikki muut lajit olivat kuin leikkiä hänelle ja lehdet kirjoittivat hänen ylivoimaisuudestaan. Yliopisto-opiskelijana hänelle tuli myös mahdollisuus otella raskaansarjan nyrkkeilyn maailmanmestaria vastaan. Mustanaamio tietenkin tyrmäsi mestarin kolmesti. Kuitenkin Mustis kieltäytyi raskaansarjan titteliottelusta, luultavasti sen vuoksi, ettei halunnut aiheuttaa pahaa mieltä maailmanmestarille. Niin upeasti on toiminut meidän tuntema Mustanaamio.

Urheilijan ominaisuuksien lisäksi Mustis oli myös pidetty ja arvostettu ihmisenä. Yliopistossa hän tutustui Diana Parkeriin ensimmäistä kertaa. Dianasta tuli myöhemmin hänen vaimonsa pääkalloluolaan, jossa hän alkoi hallita viidakkoaan isällisin ottein.

Meidän tuntemamme Mustanaamio aloitti viidakon hallitsijana, kun hänen isänsä sai luodin jokirosvojen aseesta. Kip keskeytti opiskelut yliopistossa ja lähti kiireen sanelemana Bengalin viidakkoon hyvästelemään kuolemaa tekevän isänsä. Kipin isä ehti vielä antaa Mustanaamio-sormukset hänelle ja niin isä-mustis siirtyi historian kirjoihin ja nykyinen Mustanaamio aloitti viidakon valtiaana. Ainostaan Mustanaamion pääkalloluolaa vartioivat Bandaari-heimolaiset tietävät Mustanaamion salaisuuden, mutta sitä ne eivät koskaan tule paljastamaan muille.

Johan Bargum - Viestikapula novelli

Johan Bargum - Jäähyväisiä, 2003.

Johan Bargumin Jäähyväisiä (Tammi, 2003) novellikokoelma on erittäin onnistunut. Jäähyväisiä kokoelman ensimmäinen novelli Viestikapula on lyhyt kuvaus pariskunnan avioeroaikeista.

Novellin viestikapulana toimii pariskunnan lapsi, joka muuttaa aina viikonlopuksi toisen vanhempansa luokse asumaan. Lapsen vieminen ja hakeminen toimii parisuhteen selvittelyhetkenä. Lapsi toimii viestikapula tällä tavoin eroavien vanhempiensa suhteessa.

Novellissa itsessään ei paljoa tapahdu. Tapahtumian ympäristönä on linja-autoaseman odotushalli ja talvisen pikkukaupungin kadut. Päähenkilö tekee paljon huomioita elämästään ja ihmisistä, mutta jonkin verran myös parisuhteen päättymiseen liittyvistä asioista.

Ongelmat ovat varmasti monet, mutta silti päähenkilö on haluton pohtimaan karille ajautunutta parisuhdetta vaimonsa kanssa. Miehinen uppiniskaisuus näkyy päähenkilön käytöksessä. Samoin perheen isä ei tunnu suuresti pohtivan avioeroaan, vaan tuntuu hyvinkin kyyniseltä. Miehen voi sanoa olevan helpottunut parisuhteen loppumisesta, vaikka lastaan kovasti rakastaakin. Rakkaus on päättynyt tässä entisessä avioparissa. Vaimolla olisi vielä ehkä halukkuutta jatkaa suhdetta, mutta mies tuntuu ajattelevan jo toisin.

Novelli kertookin varsin yleisen tarinan suomalaisessa elämässä. Avioerossa lasten vaihtaminen toimii ainoa kontaktihetkenä menneeseen aikaan ja pariskunta saa ehkä muutaman sanan vaihdettua, kun lastaan toisilleen kuljettaa.

Pelle Miljoona Oy - Moottoritie on kuuma

Pelle Miljoona Oy - Moottoritie  on kuuma

Pelle Miljoona Oy:n Moottoritie on kuuma -  pitkäsoittoalbumi on 1980-luvun alun teinivuosieni takaisista tunnelmista muuttunut vain vähän. Homma toimii edelleenkin hyvin ja biisit ovat rennon letkeitä. Kuitenkin tuosta punk-ajasta on tultu jo pitkä matka, eikä enää viisikymppisenä äijänä jaksa samalla tavoin innostua, kuin teininä.

LP ilmestyi vuonna 1980 ja se sai hyvän vastaanoton kaveripiirissäni. Erityisen hyvät muistot ovat muutamasta tämän levyn tuotoksesta. Koskettavin oli levyn seitsemäs biisi Juokse villi lapsi. Tuo tsipale jostakin syystä edelleenkin uppoaa hyvin tajuntaan. Tuo biisi on levyn helmi. 

Top vitoseen pääsevät lisäksi kappaleet Vapaus on suuri vankila, Moottoritie on kuuma, Älä äiti itke ja Koska sydän sanoo niin. Näissä viidessä kappaleessa tiivistyy levyn anti. Muut biisit ovat sanoituksiltaan enemmän tai vähemmän kliseisiä, mutta niilläkin on paikkansa levyn raidoilla. 

Kliseisimmästä päästä ovat Kovat kundit ja Meille kävi näin. Näiden biisien sanoituksissa on menty helpolla ali siitä, missä aita on matalin. Niissä ei ehkä ole enää näin ikälopulle kalkkikselle paljoakaan sanottavaa, eikä silloin teini-iässäkään nämä biisit niin kovasti koskettaneet. Kuitenkin teini ahdistuksissa biiseillä voisi olla enemmän kosketuspintaa, vaikka sitäkin tosin voi epäillä.

Piakkoin lähes neljäkymmentä vuotta sitten tehty levy on edelleen kivaa kuunneltavaa. Aika on ajanut jo jonkin verran sanomasta ohitse, vaikka samat ilmiöt toistuvat tässäkin päivässä samalla tavoin kuin vuonna 1980. Rikkaat rikastuvat ja köyhän köyhtyvät. Sota vaanii kulman takana, mutta rakkaus elämään ja toisiin ihmisiin on se voima, joka auttaa meitä jaksamaan. Tästä levystä saa tätä voimaa, vaikka maailma onkin epäoikeudenmukainen ja paha.

Benoit Sokal - Tarkastaja Ankardon Tutkimuksia - Koiran paluu

Sokal - Koiran paluu, 1981

Benoit Sokal on belgialainen sarjakuvapiirtäjä, mutta hänen meriitteihin kuuluu myös tietokonepelin suunnittelu. Koiran paluu (Jalava, 1981) - albumi on hänen ensimmäinen Tarkastaja Ankardon tutkimuksista kertova albumisarja.

Koiran paluu on rankka ja rujo tarina koirasta, joka palaa synnyinseudulleen, etsimään nuoruutensa rakastettua. Tämä Fernand niminen koira joutuu kuitenkin kylässä tapahtuvien outojen tapausten selvittäjäksi ja pelastamaan muita eläimiä, jotka ovat joutuneet hullun tiedemiehen koekaniineiksi.

Fernand on usein kuolemanvaarassa, mutta avuliaat tahot auttavat hänet pinteestä. Tarina on surullinen, mutta samalla varsin hauska. Huumoria tässä albumissa on paljon ja tarina kurjuudestaan huolimatta ei ehkä ole tarkoitettu kovin vakavasti otettavaksi. Tarina kertoo juuri sen, millaista koiran elämä voi todellisuudessaan olla. Se on karua ja julmaa.

Tarkastaja Ankardo on puolestaan yksityisetsivä, joka ankan hahmossaan on hyvän puolella pahaa vastaan. Ankardossakaan ei sen enempää ole ainesta sankaruuteen. Vaikka hyvän puolella Ankardo onkin, niin ei kaihda hänkään väkivaltaisia toimia. Tämä sarjakuvan ankka on kovaksi keitetty yksityisetsivä, joka on palkattu ratkaisemaan Fernand koiran rakastajan kuolema.

Tunnelma sarjakuvassa on synkkä. Sateinen ja syksyinen ilma on tapahtumien kulun kannalta osuvasti keksitty. Siinä luonnon kuolema on lähellä ja jatkuva sade tekee tunnelmasta raskaan ja toivottoman. Tämä tietenkin siinä tapauksessa, että  haluaa lukea tarinan tästä näkökulmasta. Tarina itse on huumorin sävyttämä ja tarinan synkkyyttä vähentää se, että tapahtumien keskipisteenä ovat eläimet ja ainoa ihminen, joka albumissa esiintyy on hullu saksalainen tiedemies, joka pahuudessaan on vertaansa vailla.

Jos albumista haluaa etsiä vertauskuvallisuutta, niin yksi tulkinta on eläinten kurja elämä ihmisten parissa. Eläinten vapautta voidaan vaatia tämän albumin sivuilla, mutta toisaalta eläimet kuvataan ihmisten rinnalla tyhminä ja etenkin koirat kuolemaan asti ihmiselle lojaaneina olentoina.

Tarinan loppua voi vain surkutella. Huumori on kuitenkin vinoa ja  hyvin mukaansatempaavaa.

Aki Kaurismäki - Juha

Aki Kaurismäki - Juha, 1998.

Juhani Aho oli ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija. Hänen tuotantonsa kuvaa suomalaista elämää, vaikka usein aiheet ovatkin universaaleja. Siinä missä Juhani Aho oli suomalaisuusaatteen kannattaja, on Aki Kaurismäki parantumaton romantikko omassa tuotannossaan.

Kaurismäen ohjaama ja käsikirjoittama Juha-elokuva on tuttua suomalaisuuden kuvausta. Huumori ja kansamme vakavuus tulee myös esiin kaurismäkimäisellä tavalla. Yhtäläisyydet Juhani Ahon romaanin ja Aki Kaurismäen elokuvan kanssa on helposti löydettävissä. Juha-elokuvassa nämä kaksi maamme kulttuuripersoonaa lyövät kättä sukupolvien yli.

Juha on kolmiodraama ja lajityypiltään klassinen tragedia. Elokuvassa keski-ikäinen maatalon isäntä Juha on saanut vaimokseen nuoren ja kauniin Marjan. Sakari Kuosmasen esittämä, jalkaansa ontuva Juha on maanviljelijä, jonka laajat kaalipellot tuovat avioparille riittävän varallisuuden. Nuorta vaimoa Marjaa esittää Kati Outinen, joka vielä tarinan alussa tuntuu viihtyvän Juhan seurassa hyvin. He elävät onnellista elämää maaseudulla ja elämä tuntuu turvalliselta ja auvoisalta. Tätä avioparin onnea tulee hämmentämään shemeikka, joka paratiisin käärmeen tavoin tuo Marjalle lupauksen paremmasta ja helpommasta elämästä. Ranskalainen André Wilms näyttelee shemeikan roolin ilmeikkäästi.

Kaurismäki teki elokuvasta mykkäversion. Hän sanoo tätä elokuvaa kunnianosoitukseksi elokuvan viattomuuden vuosille. Elokuvan mykkyydestä johtuen vuorosanoja on vain vähän. Elokuvaa katsoessa täytyykin herkistää aistinsa ja avautua sille kuvalliselle kerronnalle, joka onkin varsin mainiota. Ohjaajan tekemät oivallukset ovat elokuvan suola.

Kun shemeikka ensimmäisellä käynnillään Juhan maatilalla sai Marjan valinnan eteen, toteutuu tämä näyteltynä seuraavasti. Marjan kantaessa kaaleja pellostaan, hän kohottaa yhden kaaleista kädellään ylös asentoon, joka on tuttu Shakespearen Hamlet näytelmästä. Tässä näytelmässä prinssi Hamlet kohottaa pääkallon ylös ja kysyy itseltään, ”ollako vai eikö olla, kas siinäpä kysymys”. Tässä Juha-elokuvassa oleva oivallinen viittaus Shakespearen näytelmään tuo esiin Marjan epätoivon valitessaan sen, jäädäkö Juhan luokse vai lähteäkö shemeikan matkaan. Marja kysyy näin elokuvan keinoin myös itseltään, ”ollako vai eikö olla.” Elokuvassa on muitakin viittauksia kulttuurimme ilmiöihin ja jokainen varmasti löytää siitä itselleen tutut asiat.

Myös huumori on kaurismäkiläistä laatua. Shemeikan auton hajottua, Juha ottaa valtavan kokoisen jakoavaimen, jolla korjaa auton moottoria. Tilanne jatkuu myös siten, että tullessaan takaisin tupaan, Juha on irrottanut moottorista männät tuolla valtavalla työkalulla. He jotka hieman tuntevat auton moottoria huomaavat tämän yhtälön mahdottomuuden. Viittaukset psykoanalyyttiseen symboliikkaan tulevat väistämättä mieleen. Tämä on Kaurismäkien elokuvatuotannossa tuttu tapa kertoa asioita huumorin kautta.

Juha-elokuvan katsominen tai romaanin lukeminen kuuluu suomalaiseen yleissivistykseen. Tarina on tragedia puhtaimmillaan kolmiodraaman muodossa. Shemeikka saa houkuteltua Marjan lähtemään mukaansa kaupunkiin, mutta kaikki ei olekaan niin kuin maalaistalon emäntä asiata aluksi kuvittelee. Shemeikka osoittautuu varsin keljuksi ihmiseksi ja tarinan loppu onkin tragedian mukainen.

Juha Seppälä - Hyppynaru

Juha Seppälä, Hyppynaru. 1990 WSOY.

Juha Seppälä on nykykirjailijoista ehdottomasti yksi suosikeistani. Myös tämä Hyppynaru - romaani on loistava kuvaus nuoren isän ja aviomiehen elämästä.

Kirjan päähenkilö on nuori mies, jonka elämää kirjassa seurataan. Vaimo Anna on työelämässä ja tytär Mari aloittaa koulunkäyntinsä. Tämän kolmihenkisen perheen elämää Seppälä kuvaa loistavasti. Teksti on realistista, jopa melkein arkista. Seppälällä on taito kuvata ihmisen henkistä tilaa totuudenmukaisesti, enkä ole toista yhtä selkeästi arkielämää kuvaavaa kirjailijaa vielä löytänyt. Uskoisin, että Seppälälle elämä on kaikkein kiinnostavin asia. Tulee tunne, että hän tuntee ihmiselämää yhtä hyvin, kuin tuntee omat taskunsa. Tämä ajatus siksi, että kukaan ei voi kirjoittaa yhtä realistisesti, ellei itse tunne elämää ja ole sitä myös elänyt. Ymmärrän hyvin, että Seppälälle elämä ja sen vinotkin ilmiöt ovat tuttu asia. Vain harva asia elämässä on vierasta tälle loistavalle kirjailijalle.

Kirja on todenmukainen ja helposti luettava. Rankasta aiheesta huolimatta kirja kiinnostaa loppuun asti. Sen loppu on yllättävä. Kirjaan olisin myös toivonut enemmän positiivisuutta, mutta toisaalta kirjan aihe on rankka, eikä aiheeseen sovi huumori. Kirja on kovin iloton ja harmaan arkinen. Vain vähän positiivisuutta löysin kirjasta. Työttömyys ja sen yhteyteen liittyvä velka asunnosta ja muut maksut huolettavat isää. Vaimokin on jäämässä kirjassa elettävää joulua kohti työttömäksi ja molemmilla on tiedossa tulevaisuuden lohduttomuus. Asuntolainan ja muiden maksujen maksaminen on perheen äidillä, Annalla tiedossa yhtä selkeästi kuin miehellään ja Anna patistaakin miehensä etsimään töitä. Isä ei kuitenkaan ole aktiivinen tässä suhteessa, vaan on jo luovuttanut. Tämä kuvio ahdistaa Annaa, joka toivoo elämältä enemmän, kuin mihin heillä on mahdollisuus.

Kirjan päähenkilö on perheen isä, joka siivoaa, laittaa ruoan, tiskaa ja hoitaa tyttären koulunkäyntiin liittyvät asiat. Tytär Mari onkin ainoa asia, mikä tuo toivon isän elämään. Seppälä on osannut kuvata isän ja tyttären keskinäisen suhteen hyvin lämpöiseksi. Tytär on asia, joka vielä pitää isän järjissään ja kiinni elämässä. Kirjassa perheen isän elämä kuvataan hyvin yksinäisenä ja ahdistuneena. Vähitellen isä syrjäytyy yhä enemmän arjesta ja elämään tulee turhautuneisuus. Mielenterveyden rikkoutuminen ei tunnu kovin kaukaiselta asialta perheen isän elämässä. Kirjan loppua kohden isä on kovin toivoton ja tekee ratkaisunsa.

Kirja on hyvin rankka. Isän ja tyttären suhde on kuvattu hienosti. Se on täynnä rakkautta ja lämpöä. Rankaksi kirjan tekee isän ahdistuneisuus ja se ratkaisu mihin isä päätyy. Kuitenkin tuo ratkaisu on tuttua mediassa käsitellyistä aiheista.